Elokuun nummarijohtaja: KALLE PDF Tulosta Sähköposti

Kalle Tomi

kalle_iso

PESTI: Lippukunnan sihteeri


1 Milloin aloitit partion ja miksi?

Syksyllä 1977. Äiti tai isä ilmoitti minut mukaan.

2 Paras partiomuistosi?

Voi, niitä muistoja on näinä 34 vuotena tullut niin paljon, joten en osaa nostaa niistä esiin mitään yksittäistä. Sen sijaan mukavin muisto partiosta on hieman laajakäsitteisempi, sillä uskon partion olevan yksi suuri tekijä sen takana, että aikuisenakin olen partion ulkopuolellakin uskaltanut ottaa vastuuta ja astua helpommin epämukavuusalueelle.

3 Mitä otat aina mukaan partioretkelle varustelistalla mainittujen tavaroiden lisäksi?

Varasilmälasit, tosin en ole niitä kyllä ikinä vielä tarvinnut. Hymy

4 Tärkein partiotaitosi?

Heh, tähän varmaan pitäisi vastata kyky pyörittää kioskia. Eiköhän se kuitenkin ole niinkin maallinen kuin pitkän Nummaritausta tuoma tietotaito lippukunnan asioista.

5 Miten aiot seuraavaksi kehittää itseäsi partiolaisena?

Olen juuri muuttamassa ja saan vihdoinkin taas oman huoneen. Aion pistää Nummenpoikien paperit parempaan järjestykseen ja täten kehittää itseäni järjestyksellisemmäksi.

6 Mottosi?

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Tuo on varmasti minun mottoni ainakin, jos kysytään lähimmiltäni. Noudatan myös sitä eli pyrin ajattelemaan asioita edes hitusen ennen kuin toimin.

7 Mikä partioihanteista on sinulle tärkein?

Kehittää itseään ihmisenä. Se ei ole pelkästään partioihanne minulle, vaan kyllä tuo on koko elämäni yksi perusajatuksista.

8 Suosikkiruokasi partioretkellä?

Hmm, meinasin kirjoittaa tähän ruuan, mutta sitten tajusin, että en ole sitä koskaan partioretkellä syönyt, vaan olen syönyt sitä vain vaelluksilla ja kotona. Se on Maggin Magic Aasia Fried Noodles Shanghai -pussiruoka höystettynä lisänuudeleilla, kanalla ja erittäin runsaalla valkosipulilla sekä maustettuna tuliseksi jollain chilillä. Partioretkillä, esim. kaikki Hekulen ruuat olivat aivan älyttömän hyviä!

9 Mitä muuta harrastat partion lisäksi?

Vaeltamista, sukeltamista, laskettelua, Bellan kanssa metsähakua ja sohvalla löhöämistä.

kalle_bella10 Mikä on partiossa parasta?

Tunne, jonka saa kun hyvien ystävien kassa tehdään hiki hatussa jotain ja sitten näkee sudenpentujen/seikkailijoiden/tarpojien siitä nauttivan.

11 Kerro itsestäsi jokin sellainen asia, jota yksikään partiokaverisi ei vielä tiedä.

Tää on paha, sillä mulla on partiokaveri, jonka kanssa ollaan oltu kavereita jo hiekkalaatikolla ja edelleen olemme kavereita. Mutta veikkaan, että kukaan partiokaverinikaan ei tiedä, että en tykkää lainkaan vuohenjuustosta tai homejuustosta.

12 Mitä haluaisit kysyä seuraavan kuukauden nummarijohtajalta?
Mitä uutta haluaisit nummareihin?