Nummariperhe Kanadassa osa 2: Muuttorumbaa PDF Tulosta Sähköposti

24.3.2011

Muuttorumbaa!

Ihmiselle kertyy järkyttävän paljon tavaraa, jolle ei koskaan ole löytynyt mitään käyttöä. Tämän tosiasian olemme huomanneet kantapään kautta, kun muuttoprojektimme osa kaksi on saatu päätökseen. Kaksitoista metriä pitkä merikontti on toivottavasti jo kaukana Suomesta. Matkaan Ridasjärveltä kontti lähti muuttomiesten neljän päivän rupeaman jälkeen torstai iltapäivällä 17.3. ja perillä Montrealin satamassa laivan pitäisi olla 15.4. Kontissa on mukana 50 kuution verran tavaraa, toivottavasti ajallaan, kuivana ja muutoinkin ehjänä perillä.

Ehdottomasti suurin urakka oli saada inventoitua, mitä matkaan lähtee ja mitä jää kotiin. Loppujen lopuksi tosiaan löysimme älyttömästi tavaraa, jolle osoitteeksi tuli kierrätys tai viimekädessä kaatopaikka.

blogi_laatikotTeimme valmistelumme niin huolella, että Iitua kiiteltiin muuttomiesten toimesta oikein kädestä pitäen. Suurin syy valmistella huolella niin sanottu ”avaimet käteen” muutto, oli kyllä ihan itsekäs. On huomattavasti helpompi hahmottaa mitä mukaan otetaan, kun aloittaa hommat ajoissa ja järjestää tavarat siten, että voi rauhassa hahmotella onko tuossa nyt kaikki.

Paperiasioita on saanut järjestellä sitten sen ajan, mitä muulta muuttohommalta on aikaa jäänyt. Onneksi tuleva työnantaja Montrealissa on sen verran rutinoitunut kaikkialta maailmasta tuleviin keikkatyöläisiin, että siellä on proseduurit koko lailla hallussa. Viime kädessä kuitenkin aikatauluttaminen on kiinni lähtijästä itsestään.

Meillä lähtee kone Amsterdamin kautta Montrealiin vähän esikoisen rippijuhlien jälkeen 19.3. ja saavumme perille iltapäivästä.

Kolme huoneellista tällaista tavaraa, nykyisin tilalla pelkkää tyhjää…

Tulevan kotimme avaimet saamme käteen tuona päivänä, mutta taidamme kuitenkin ensimmäisen yön viettää hotellissa. Seuraavana aamuna sitten satamaan hämmästelemään, pitikö laivayhtiön aikataulu ja onko kontti perillä ja jos on, saammeko sen keskiviikkona ulos satamasta ja torstaina sisään uuteen kotiimme. Jos aikataulussa tökkää joku osa-alue, niin sitten on tiedossa neljän päivän pääsiäinen vähän samantyylisessä kodissa kuin nytkin, patjat lattialla nukkumista varten ja muutoin onkin sitten aika avaraa…

Poikien koulujen opettajat ovat joutuneet koville, kun olemme pyytäneet heiltä englanninkielisiä todistuksia kieli- ym. koulutaidoista Montrealin opettajille alkuevääksi. Seurakunnasta on pitänyt hankkia monenkieliset virkatodistukset ja kaikkien passit uusittiin, jotta voimassaoloaika yltää ohitse 2014 kesän, ettei tarvitse Kanadassa alkaa passia uusimaan. Parhaillaan täyttelemme omia osuuksiamme koulujen vaatimista tiedoista, skanneri laulaa Kanadan suuntaan.

Projektin konkretisoituminen pikku hiljaa on yllättäen tuntunut kaikista aika mukavalta, me tosiaan mennään, tämä on totta. Toinen, jopa todennäköinen vaihtoehto olisi ollut haikeus, kun tavarat lähtivät ja kevät etenee täällä kovaa vauhtia. Tunnelmaa ehkä keventää muuton raskaimman vaiheen jääminen taakse, enää pakataan laukut, järjestellään ne vähät tavarat mitä tänne jää ja vietetään useampia läksiäistilaisuuksia tuttujen, erityisesti partiotuttujen kanssa Nauru. Tulevaisuudessa siintää paitsi uudet kokemukset, myös lomat koti-Suomeen!

Iitu & Samuli