PDF Tulosta Sähköposti

Nummenpoikien toiminta on kasvanut viime vuosina huimaa vauhtia. Jotta nummareiden toiminnan kasvu turvataan jatkossakin, tarvitsemme syksyllä 2011 mukaan lisää vapaaehtoisia aikuisia. 

aikuiset_vilke2Ikäkausivaihdosten myötä meillä on tulevana syksynä neljä sudenpentulaumaa, kaksi seikkailijajoukkuetta, kaksi tarpojavartiota ja yksi samoajavartio eli yhteensä noin 80 partiolaista. Kuten aina vapaaehtoistoiminnassa, vetäjiä tarvitaan enemmän kuin niitä on.

SYKSYN 2011 TILANNE

  • Uuden, aloittavan lauman luotsaavat partiopolulle Mika Viitanen ja Terttu Juntti. 
  • Rottalauman ottaa vastuulleen Mika "Alte" Valtonen uuden johtajaparin kanssa.
  • Kettulauman kanssa jatkaa Krista Seppälä, mutta tarvitsee johtajaparin, jotta toiminnan jatkaminen on vilkkaan poikaryhmän kanssa mahdollista.
  • Susilauman akelana jatkaa Sanna "Panda" Laakkonen, uutena johtajaparinaan Jussi Leinonen.
  • Karhulauma siirtyy seikkailijaikäkauteen ja sampoina toimivat Aki Tolvanen ja Ahti Korhonen.

 

SINÄKÖ SE OOT?

Sudenpentulauman viikkotoimintaan mukaan tulevan aikuisen ei tarvitse olla partiolainen, eikä omata erityisiä taitoja. Riittää, kun on valmis antamaan noin puolitoista tuntia viikossa aikaansa hyvän harrastustoiminnan mahdollistamiseen. Uudet johtajat saavat aina parikseen pestiä jo aiemmin hoitaneen aikuisen, joten mukaan on helppo tulla. Sudenpennut opettelevat partiotoiminnan perusasioita, joten maalaisjärjellä pärjää hyvin.

Jos et voi sitoutua osallistumaan toimintaan joka viikko, voit ilmoittautua vapaaehtoiseksi ns. johtajatiimiin, jonka jäsenet vuorotellen ovat paikalla laumailloissa lauman toiminnasta vastaavan johtajan parina.

Nummareissa aikuiset eivät ole vain ilmaista työvoimaa, vaan me järjestämme tapaamisia ja lataamme akkuja myös aikuisten kesken. Moni meistä on aloittanut partioharrastuksen vasta aikuisiällä omien lastensa myötä. Ehkä sinäkin?

Jos kiinnostuit, kysy lisää oman lapsesi ryhmänjohtajalta tai keneltä tahansa muulta nummarijohtajalta.

Tervetuloa mukaan toimintaan!
Juha Dahlman, lippukunnanjohtaja